keskiviikko 23. helmikuuta 2011

Blogin vuosijuhla

Ensimmäisen blogitekstini kirjoittamisesta on tänään kulunut vuosi. Aloituskirjoituksen aiheeksi valitsin tieteen tiedotuksen sekoittamisen poliittisiin päämääriin erilaisissa katastrofiaiheissa. Tämä valinta juontui harhaanjohtavan uutisoinnin minulle aikanaan aiheuttamista voimakkaista tunnoista ja voimattomasta hädästä tuhoutumassa olevan luonnon edessä. Muistan vieläkin tunteneeni voimakasta vihaa erästä Metsäntutkimuslaitoksen tutkijaa kohtaan, joka julkisuudessa yritti kertoa, etteivät metsäkuolemat johdu saasteista.

Kun luonto ei 1980-luvulla tuhoutunutkaan vaikka niin monet sitä julkisuudessa vakuuttivat, saatoin ottaa hiukan etäisyyttä faktoihin, uutisointiin ja tuntemuksiini. Metsäntutkimuslaitoksen tutkijakin sai mielessäni synninpäästön. Harmi etten ole koskaan tavannut häntä - oikeasta tiedosta kiinni pitämisen on täytynyt olla henkisesti erittäin raskasta metsäkuolemien hulluina vuosina.

Tapahtuneen seurauksena pidän nykyisin vastuuttomana erilaisten ihmisiä pelottavien asioiden paisuttelua, epärehellistä ja tavoitehakuista faktojen valikointia sekä eri puolien kertomatta jättämistä. Se ei kuitenkaan tarkoita, ettei erilaisia ihmisiin kohdistuvia uhkia pitäisi uutisoida. Se pitäisi vain tehdä rehellisesti.

Ehkä työ tieteen parissa on opettanut nöyryyttä faktojen edessä; paraskin tieteellinen teoria on "totta" vain niin kauan kuin tutkimustulokset tukevat sitä. Tämä periaate on tieteellisen kehityksen edellytys ja nähdäkseni tärkein selitys sille, miksi länsimaat ovat pystyneet rakentamaan sen tieteellis-teknologisen hyvinvoinnin josta nyt nautimme. Uskon vakaasti että samasta hyvinvoinnista pääsisivät nauttimaan maailman muutkin kansat, jos vain nöyrtyisivät tosiasioiden edessä.

Ensimmäisen kirjoituksen jälkeen aiheeni ovat sivunneet ympäristöasioita, evoluutiota, ihmisen käyttäytymistä, lääketiedettä, politiikkaa ja urheilua. Nämä kaikki ovat aiheita, joista olen kiinnostunut.

Lähestymistapana olen blogikirjoituksissani pyrkinyt käyttämään faktatietojen selvittämistä ja niiden loogista yhdistämistä. Tieteellisen tiedon tavoittamattomissa olevia asioita olen suodattanut oman maailmankatsomukseni kautta. Suurinta tyydytystä olen saanut sellaisista teksteistä, joissa olen voinut osoittaa jonkun muun ajattelusta loogisia virheitä. Näitä on tietenkin ollut helpointa löytää politiikan saralta - mutta ei pelkästään sieltä.

Niin. Ja onhan minussa veikkajan vikaakin. Siksi olen yrittänyt ennustella vaalien ja urheilukilpailujen tuloksia. Kovana penkkiurheilijana olen myös ollut huolestunut urheiluun pesiytyneestä epärehellisyydestä ja sitä seuranneesta urheiluviihteen inflaatiosta. Siksi olen pyrkinyt kommentoimaan myös doping-asioita, jotka eivät ole yleisessä tiedossa, mutta joista olen ammattini kautta kärryillä. Olen tämän suhteen hyvin optimistinen. Doping on kyllä urheilun syöpä, mutta se on kuitenkin kohtuullisen pian voitettavissa keinoilla, joista vielä ei julkisuudessa puhuta mutta jotka ovat jo kehitteillä.

Lukijamäärät blogissani ovat kasvaneet jatkuvasti, ja tällä hetkellä näitä tekstejä luetaan keskimääräisenä päivänä satoja kertoja. Monet kirjoitukseni löytyvät myös avainsanoilla tehdyn google-haun tuloksissa ensimmäiseltä sivulta ja minulle tuntemattomat ihmiset ovat linkittäneet niitä pitkin internetiä ja sen keskustelupalstoja. Toivon, että tämä kaikki tarkoittaa aihevalintojen ja käsittelytapojen onnistuneisuutta.

Keskustelua blogikirjoitukseni eivät ole juuri herättäneet. En tiedä mistä se kertoo, mutta saamani kommentit ovat yleensä ottaen olleet varsin hyviä. Enemmänkin palautetta olisi kuitenkin mukava saada - siksi sana on vapaa kaikille!

Lopuksi toivon lukijoideni löytäneen teksteistä mielenkiintoisia näkökulmia, uutta tietoa ja aineksia oman ajattelunsa rakennuspuiksi. Omalta osaltani tämä vuosi on ollut avartava kokemus, ja uskoakseni myös kehittänyt omaa tapaani hahmottaa maailman menoa. Jopa työni tekemiseen tämä blogi on vaikuttanut positiivisesti, koska olen joutunut paneutumaan tutkimuksiin, joihin en ikinä olisi vaivautunut ilman tätä foorumia, mutta joiden kautta on syntynyt uusia tutkimusideoita.

Kiitos!


JK   Jälkikirjoituksena palaan vielä ensimmäisen blogini aiheeseen. Mitä uutta kuuluu tämän päivän tunnetulle katastrofille - ilmastonmuutokselle?

Kulunut vuosi oli yksi kaikkien aikojen lämpimimmistä. Toisaalta Met Office Hadley Centren mukaan viime joulukuussa alkanut maailmanlaajuinen ilmaston viileneminen on jatkunut ja vuosi 2011 on alkanut suhteellisen viileänä - yhtä kylmä tammikuu on viimeksi ollut  vuonna 2008 ja sitä ennen 1997. Helsingin lämpötilatrendi on puolestaan ollut GISSin datan mukaan koko 2000-luvun ajan laskeva.

Nämä tiedot eivät falsifioi ilmastonmuutosteoriaa, kuten myös itse olen ihan toisella foorumilla todennut, mutta niistä olisi ollut mukava lukea jostain valtamediasta. Blogiin kirjoiteltavaa siis riittää kaikesta päätellen myös jatkossa.

3 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon blogille vuosipäivän johdosta. Hauska lukea tosiasiatietoa eikä pelkästään mielipiteitä tai mutu-juttuja, mitä suurin osa blogeista pitää sisällään.

    Itse joskus kokeilin lomalla blogin väsäämistä. Huomasin että ei se niin helppoa ole, varsinkaan valita mitä kokonaisuudessa on oleellista. Toivottavasti jaksat jatkaa valitsemallasi tiellä, vaikka kommentteja ei ole niin tullutkaan. Itselläni blogisi on suosikkilistallani ja uusi juttu ilmestyessään tuo iloa elämääni.

    VastaaPoista
  2. Jälkikäteiset onnittelut 1. vuosijuhlan johdosta.

    Kommenteja, blogaamisen suola minullekin, on edelleen käsittelytapasi laatuun nähden vähän. Näin se usein on.

    Olen itse harkinnut yhden ystäväni kanssa, miten saisi esimerkiksi seuraavanlaisilla kriteereillä toimivan sosiaalisen median aikaan. Itse se tietysti täytyisi luoda. Uskoisin 50 kiinnostuneen, siis myös muiden kirjoituksia kommentoimaan sitoutuneen riittävän alkupanoksena.

    Kriteereitä

    mieluummin nimimerkillä mutta myös nimellä
    kirjoittajan oma, ehkä jo oleva blogi käytettävissä mahdollisimman helposti
    ei aktiivipoliitikkoja
    yhteiskunnallinen (hyvin) laajassa merkityksessä
    asiaa, näkemyksiä, perusteita, visioita…
    mahdollisimman huokea
    tavoitteena vilkas keskustelu ja asioiden ja näkemyksien kehittäminen
    ylläpitotarve mahdollisimman pieni


    Oletko kiinnostunut? Missä määrin?

    VastaaPoista
  3. Ihan mielenkiintoinen idea ja periaatteessa voisin ollakin kiinnostunut. Valitettavasti vain työssä olevan aika riittää juuri ja juuri yhteen blogiin, eikä aina tähänkään. Eli minun varaani ei kannata laskea, vaikka ehtiessäni kommentoinkin aika paljon erilaisille foorumeille ja muiden blogeihin.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!