perjantai 1. huhtikuuta 2011

Allergia ja astma - uutta tutkimustietoa

Allergiat ja astma ovat yleistyneet merkittävästi viimeisten vuosikymmenien aikana. Syyksi epäiltiin aluksi ilman epäpuhtauksia  ja erilaisia saasteita, mutta tämä teoria kaatui kun Saksojen yhdistyessa epäpuhtaassa ympäristössä eläneet itäsaksalaiset olivat vastoin kaikkia oletuksia huomattavasti terveempiä kuin länsisaksalaiset.

Syntyi uusi hypoteesi, jonka mukaan allergia ja astma johtuisivatkin liian korkeasta hygieniatasosta. Tämä käsitys on nykyisin vallitseva, mutta esimerkiksi suomalaisessa päiväkotitutkimuksessa hygienian merkitystä astmalle ei voitu osoittaa. Asia on siis edelleen tutkimuksen alla, eikä ehkä aivan näin yksinkertainen.

Selvää on kuitenkin, että hygieniahypoteesi on ainakin pääosiltaan oikea. Jo aiemmin kirjoitin ihmisestä superorganismina, ja tämäkin asia näyttäisi linkittyvän siihen. Ylipäänsä tutkimuksen edistyessä on yleistynyt käsitys, ettei biologia ole niin yksinkertaista, että yksi eliö kuten ihminen olisi riippumaton kaikista muista eliöistä. Sen sijaan kaikki eliöt ovat vaihtuvassa vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, ja nämä vuorovaikutukset säätelevät merkittävästi niiden kaikkien elämää.

Uusi tutkimus vahvistaa edelleen hygieniahypoteesia. Siinä havaittiin että lasten astmaattisuus korreloi suoraan lastenhuoneesta löytyneiden mikrobien monimuotoisuuteen. Toisin sanoen mitä useampia mikrobilajeja lapsen huoneesta löytyi, sitä epätodennäköisemmin hän sairasti astmaa. Hiukan vanhempiin kotieläinten hyödyllisyyteen astman ehkäisyssä liittyviin käsityksiin tämä tulos linkittyy sitä kautta, että mikrobidiversiteetti oli korkeimmillaan maatiloilla elävien, ja terveimpinä pysyvien, lasten huoneissa. Tutkimus siis tukee voimakkaasti hygieniahypoteesia.

Allergioihin liittyen on juuri ilmestynyt toinenkin tutkimus. Se koskee pujoa, jota pidetään yhtenä pahimmista allergioiden aiheuttajista. Tämän ikävän kasvin siitepölyn on nyt ilmestyneessä uudessa tutkimuksessa havaittu yleistyneen viimeisten lämpimien vuosien aikana: yksinkertaisesti kasvin kukinta-aika on pidentynyt sekä alku- että loppupäästään. Näin pujoallergikoilla on ennustetun ilmastonmuutoksen mahdollisesti edetessä tiedossaan entistä hankalampia kesiä.

Kaikkinensa tämänkin blogikirjoituksen sisältö osoittaa, että tieteellinen tutkimus tuottaa jatkuvasti uutta tietoa mitä erilaisimmista asioista. Allergian ja astman suhteen tutkimus on tuottanut leegion lääkkeitä, joilla voidaan oireita lievittää tai joskus jopa käytännössä poistaa. Vielä paremmaksi tilanne muuttuu, kun ymmärrämme astman ja allergioiden syntymekanismit ja pystymme muuttamaan elintapojamme siten, etteivät nämä ikävät riesat pääse koskaan edes puhkeamaan. Siksi on tärkeää jatkaa niin lääketieteellistä kuin muutakin tutkimusta. Siihen sijoitetut yhteiskunnan varat tulevat aikanaan monikertaisesti takaisin.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Ihminen - superorganismi
Liikunta pidentää ikää!
Miksi media vaikenee tieteen menestyjistä?
Mykoplasma
HIV, matkailu ja nuhakuume
Urheilu ja astmalääkkeet

2 kommenttia:

  1. Hyvä nuori Anonyymi. Poistin kommenttisi, koska siinä oli yksityisiä yhteystietojasi, joita joku voisi käyttää väärin.

    Kuten olen esimerkiksi tuossa mykoplasmaketjussa moneen kertaan todennut, ei blogi ole oikea paikka kommentoida yksittäisiä tapauksia. Sähköallergioissa on käsitykseni mukaan kyse lähinnä psykosomaattisesta oireyhtymästä, mikä vastoin yleistä harhakäsitystä ei tarkoita ettei ongelma olisi todellinen. Mielestäni oireistasi kannattaa puhua lääkärille, etenkin mikäli ongelma pahenee ajan myötä.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!