torstai 31. heinäkuuta 2014

Geenimuunneltuja suolistobakteereita lihaville!

Länsimaiset ihmiset syövät turhan rasvaista ja hiilihydraattipitoista ravintoa – ja paljon. Niinpä suuri osa väestöstä kärsii kroonisesta ylipainosta. 

Esimerkiksi Suomessa iso osa ihmisistä on ylipainoisia. Jopa maassa vain lyhyeen eläneet ihmiset muuttavat elintapojaan ja saattavat kärsiä suuresta ylipainosta, kuten vaikkapa Suomen somalit.

Euroopassa käydään myös kovaa keskustelua siitä, pitäisikö geneettisesti modifioituja elintarvikkeita käyttää ruokana. Monet tiedemiehet (esimerkki, esimerkki) ovat jopa valmiita boikotoimaan sellaisia elintarvikkeita, joita mainostetaan geenimuunteluvapaina. Toisaalta jotkut ihmiset pitävät niitä joko vaarallisina tai tuotantologistiikaltaan kelvottomina.

Näihin kahteen asiaan liittyvä uusi tutkimus on nyt tuonut oman mausteensa tähän soppaan. Sen mukaan geneettisesti modifioitujen Escherichia coli –suolistobakteerien vieminen suoleen nimittäin vähensi tehokkaasti rasvapitoisella dieetillä elävien hiirten ruokahaluja. 

Ja pudotti sitä kautta niiden painoa. Suolistobakteerien vaikutus kesti useita viikkoja GMO-käsittelyn lopettamisen jälkeen; eli syödyt suolistobakteerit jäivät elämään hiirten ruuansulatuskanavaan vähentäen edelleen himoa mässäilyyn.

Jos vihreyteen kallellaan olevat eurooppalaiset siis vastustavat kasvien ja eläinten muokkaamista geeniteknologian avulla, niin kävisiköhän ainakin ylipainosta kärsiville kuitenkin geneettisesti modifioidun bakteerimössön siirrostaminen suoraan suoleen? 

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

5 kommenttia:

  1. Geeniteknologian demonisointi iskee kipeimmin kaikkein köyhimpiin ja puolustuskyvyttömimpiin ihmisryhmiin täällä maapallollamme. Karuissa olosuhteissa ilman torjunta-aineita hyvän sadon tuottavat viljelykasvilajikkeet voisivat poistaa nälän maailmasta sekä parantaa kolmannen maailman terveystilannetta.

    A-vitamiinn puute sokeuttaa vuosittain kymmeniä tuhansia kehitysmaiden lapsia. Olemassaoleva ratkaisu, kultainen riisi, pidetään kuitenkin ideologisista syistä viljelijöiden ulottumattomissa.

    Suolistobakteereista puhenollen, Australiassa (muistaakseni) kehittivät lampaille rokotteen joka muutti niiden ruoansulatuskanavan bakteerikantaa niin että metaania muodostavat bakteerit hävisivät. Näin se osa ravinnosta jonka energia häipyi aikaisemmin lampaan pieruna taivaalle pysyikin elukan käytössä jolloin sekä rehun tarve että metaanin tuotto vähenivät. Toimii kuulemma myös nautakarjalle joten tällä pikku keksinnöllä voidaan tehostaa myös pihvintuotantoa.

    (Mikä taas ei vihreille käy alkuunkaan)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo. Tuo vihreiden geenitekniikkavastaisuus on jotain sellaista, mitä olen aina ihmetellyt. Nähdäkseni se kertoo lähinnä heidän irrationaalisesta ajattelustaan, jossa aate kulkee tosiasioiden edellä.

      Poista
    2. Vihreiden ja Greenpeacen geenitekniikkavastaisuus on vain sitä, että heillä on kyllä saatavissa länsimaissa muuntelematonta ruokaa ja siten he ajattelevat ruokkivansa koko maailman oman ideologiansa kautta. Maha täynnä on helppo vastustaa geeenitekniikkaa.

      Poista
  2. Rehellinen Professori10. elokuuta 2014 klo 1.49

    EIKÖS NÄÄ GEENIMANIPULOIDUT ELINTARVIKKEET KUTEN esm MAISSI JA SOIJA AIHEUTA SYÖPÄÄ NIITÄ SYÖVILLE ! Esm TOISSAVUOTINEN RANSKALAINEN 2 VUOTINEN TUTKIMUS SEN TODENSI !

    Esm. ASPARTAAMI ON GEENIMANIPULOIDUN E-COLIBAKTERIN KAKKAA, JOKA TAPPAA AIVOSOLUJA JA AIHEUTTAA mm SOKEUTTA !

    JOTEN LUOTETTAVASTI NÄÄ PROFESSOORIT HOITAA HOMMANSA.

    GOOGLAAMALLA SITTEN LÖYTYY LOPUT .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannattaisi uskoa kaikkea mitä lukee. Mainitsemasi tutkimus on todettu kelvottomaksi.
      Voit myös miettiä mitä tarkoittaa, että sadat miljoonat amerikkalaiset ovat syöneet GMO-maissia, eikä haittoja ole havaittu

      Poista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!