keskiviikko 10. joulukuuta 2014

Kuinka humanitaarinen kriisi kesytetään?

Silmiini sattui mielenkiintoinen uutinen. Sen mukaan YK on esittänyt kaikkien aikojen suurimman avustuspyynnön humanitaariseen apuun. Syynä siihen ovat nykymaailman suuret katastrofit Syyria, Irak, Keski-Afrikka ja Etelä-Sudan.

Poikkeuksellista pyynnön taustalla on määrän lisäksi se, että avustuspyynnän takana on tavallista vähemmän luonnonkatastrofeihin annettavaa apua. Toisin sanoen ihmiset ovat itse aiheuttaneet ennennäkemättömän humanitaarisen tilanteen.

Tätä taustaa vastaan ei voi kuin ihmetellä taannoisia uutisia siitä, kuinka vuosi sitten puhuttiin Afrikasta vuoden myönteisimmän kehityskulun tyyssijana. Ja muutamia vuosia sitten riemuittiin arabikeväästä. Näiltä osin ei kaikki ole tainnut mennä kuin Strömsössä.

En kuitenkaan kirjoita tätä ilkkuakseni epäonnistuneille näkemyksille maailman paranemisesta. Sen sijaan haluaisin, ettei perustettaisi maailman politiikkaa tai sen tulkintaa toiveille vaan tosiasioille. Itselleni on ollut alusta asti selvää, ettei Afrikka ole yht´äkkiä muuttunut onnelaksi eikä arabikevät johtaisi yhden kevään vallankumouksilla demokraattisin hyvinvointivaltioihin.

Mutta toivokaamme uskonnollisen, poliittisen ja etnisen äärimielisyyden aikanaan loppuvan sekä arabimaista että mustasta Afrikasta, ja molempien maailmankolkkien aloittavan maltillisen tien kohti hyvinvointia. Aloite tähän voi kuitenkin tulla ainoastaan paikalliselta väestöltä. Sen auttamiseksi länsimaat voivat tehdä vain vähän; mutta sentään jotain.

Koulutus, etenkin naisille suunnattu, nimittäin tunnetusti hillitsee sekä rasistis-uskonnollista ääriajattelua että väestöräjähdystä, jotka lienevät keskeisiä osasyitä myös kaikissa edellä mainituissa kriiseissä. Toivokaamme siis, että YK käyttää pyyntöönsä vastanneiden maiden antamat avustukset mahdollisimman tarkoin naisten koulutukseen kriisimaissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Korruptio lisää ebolan leviämisriskiä Sierra Leonessa
Hiukkasen säälittäviä jihadisteja
Vuoden myönteisin kehityskulku löytyi Afrikasta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!