tiistai 20. tammikuuta 2015

800 euroa per lapsiperhe on mennyt vuosi toisensa jälkeen hukkaan

Ulkoministeriön virkamies Matti Kääriäinen sanoo ääneen sen, minkä jokainen aikaansa seuraava kansalainen on tiennyt jo pitkään. Kehitysapu ei toimi eikä luo vaurautta ainakaan kohdemaiden köyhille.

Epäsuoran todisteen kehitysavun hyödyttömyydestä tajoaa se, että maailman apua saavista kehitysmaista yksikään ei ole noussut vaurauteen. 
Tämä koskee myös suomalaisen kehitysavun kohteita, vaikka niihin pumpataan vuosittain noin 800 euroa per lapsiperhe. Siis puolen tusinan lastensairaalan kustannukset.

Mutta annetaanpa ulkoministeriön virkamiehelle puheenvuoro.

"Kun nuorempana virkamiehenä olin hankevastuuvirkamies, niin meillä oli epäonnistuneiden hankkeiden pörssi siellä kuppilassa. Siinä esitettiin puolivitsinä, kenellä oli surkein hanke, mistä syystä ja kuinka korkealle siinä listassa pääsi."

Toisin sanoen kehitysapukoneisto on itsekin ollut tietoinen toimiensa järjettömyydestä. Ja lienee edelleen. Asia lienee salattu siksi, että asiasta ensikäden tietoa omaavien on parempi saada kehitysapuvaroista palkkaa kuin olla saamatta. 

Nyt suunsa avanneen virkamiehen esille tuoma kehitysapuvarojen turhuuskin yritetään vaieta. Tai ellei se onnistu, nostetaan mediamylläkkä, jossa kiistetään varojen hukkaan heittäminen ja listataan onnistuneiksi väitettyjä hankkeita. Sekä ennen kaikkea ristiinnaulitaan Matti Kääriäinen, sanansaattaja. 

Hiljaisuudesta tai vaihtoehtoisesti älämölöstä riippumatta "äärimmäinen köyhyys on jopa lisääntynyt niissä Saharan etelänpuoleisissa Afrikan maissa jotka ovat olleet kehitysyhteistyön kohteena." Se on surullista.

Niin on myöskin se, että "emme tiedä todellisuudessa monienkaan suurien jopa 15–20 vuotta kestäneiden hankkeiden todellista vaikutusta. Niitä ei ole koskaan evaluoitu jälkikäteen."

Siis ymmärsinkö oikein. Kehitysapuvaroin tehdään surkeiksi tiedettyjä hankkeita, eikä jälkikäteen edes selvitetä oliko rahojen polttamisesta muuta hyötyä kuin kehitysapubisneksen tekijöiden mukava elämä Afrikassa. Tämähän kuulostaa suorastaan sellaiselta, että nyt pitäisi soveltaa Jalasjärven oppia. Mutta keneen?

Entä kehitysavun yhteiskunnalliset vaikutukset? "Käytännössä pyrkimykset länsimaisten demokratiakäytäntöjen luomiseksi köyhiin kehitysmaihin ovat tuottaneet päinvastaisen tuloksen." Eli kehitysavun vaikutus kohdemaassaan ei ole pelkästään olematon, vaan se on suorastaan haitallinen.

Mutta miksi asiasta ei puhuta julkisuudessa. Sekin syy taitaa selvitä virkamiehen kommentista. "Yritän olla hiljaa. Olen huomannut, että jään toiselle puolelle omien ajatusteni kanssa."

Kommentti on pysäyttävä. Olen näkevinäni siinä vihervasemmistolaisten maailmanparantajien hätkähdyttävän mielipideterrorin vaikutuksen ikäviä tosiasioita puhuviin. Näin on valitettavasti monissa muissakin asioissa: maahanmuutto, ilmastonmuutos, islam, sosialismi jne... 

Olenkin sitä mieltä, että on aika lopettaa Suomesta maailmanparantajien valta ja siirtyä rehelliseen analyysiin ja sen pohjalta johdettuun toimintaan. Ehkäpä sen seurauksena rajusti supistettavat kehitysyhteistyövaratkin tuottavat jonain päivänä positiivisia tuloksia. Ja maailma pelastuu!

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:

4 kommenttia:

  1. Siinäpä sitä on suvaitsevaistolle pohdintaa. Toki "koneisto" väsää yön pimeinä hetkinä "imperiumin vastaiskun" huomiseen mediaan. Voi jo kuvitella niitä sanamuotoja, säälin keruuta, heitteillejätöllä leimaamista jne.
    Koska valtion on aivan pakko leikata menoja, tässä olisi nyt aivan kiistattomasti tasapainottava mittava 1.2 miljardin euron kohde. Toinen olisi tuulivoiman syöttötariffi, siitäkin liki miljardi. Kolmas miljardi olisi MaMu-teollisuudessa.
    Eikä mikään näistä kolmesta kohdistu lapsiperheisiin, epäsuorasti myönteisessä mielessä kylläkin. Nyt olisi pakko saada vaaleissa napakka "jytky-II" uunista ulos.
    -Beowolf-

    VastaaPoista
  2. Lehdistöllä on Suomessa edelleen vankka rooli mielipiteiden muodostamisessa ja niin kauan kuin media on vihervasemmistolaista, niin voitte olla varmoja, että mitään ei tapahdu.

    Totuus kehitysavustakin on sanottu jo varmasti sataan kertaan, mutta totuuden puhujat hukkuvat monesti vaikka Haaviston tai muiden maailmanparantajien mielikuvien alle, jotka auliisti jakavat kokemuksiaan Afrikasta vihervasemmistolaisin silmin.

    VastaaPoista
  3. Lienee syytä palauttaa mieliin Romaanihenkilön Kuolema teos joka käsitteli aloituksen aihetta senajan perspektiivistä, eli mielestäni mitään oppimista ei ole tapahtunut ja aiheen kritisoija saa saman leiman paheksuntineen kuin 30 vuotta sitten.

    Eli "Pulkkinen suututti antiromaanillaan oman aikansa hyväuskoiset kertomalla tosielämän hölmöläistarinoita Afrikassa toimivasta kehitysyhteistyöväestä ja tosielämän kauhukertomuksia "

    Moni ei ole varmaan koskaan kuullutkaan senajan kehitysapuskandaalista kirjan muodossa, ja sita seuranneesta julkisesta paheksunnasta kirjailijaa kohtaan.

    http://timohannikainen.blogspot.fi/2011/05/matti-pulkkinen-in-memoriam.html

    Ilkka

    VastaaPoista
  4. Se mitä virkamies jättää sanomatta on olennaisia perusteluja kehitysyhteistyön rahoittamiselle.
    1) Just bacause - vauraiden maiden nyt vain kuuluu kaataa rahaa kehitysmaiden Moolokin kitaan. Niin tekevät kaikki ja hommaa ei saa pysäytettyä kukaan, koska ringistä irtautumista käytettäisiin muiden auttajien taholta hyväksi tavalla tai toisella.
    2) Raaka-aineet - kehitysyhteistyöraha toimii lahjuksena, jotta saadaan tarpeellisia raaka-aineita.nyt ja/tai tulevaisuudessa.

    Eihän kehitysyhteistyössä (valtion harjoittama) juuri mitään järkeä ole, varsinkaan kun se ehkäisee kehitystä. Kirkon ulkomaanapu voi olla tehokkaampaa.

    Kokonaan toinen asia on, pitääkö ylipäätään auttaa. Kuka haluaa, että miljardit ihmiset kehitysmaissa alkavat kuluttaa kuin me?!

    vtt

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!