keskiviikko 26. lokakuuta 2016

Yli puolet Helsingin tunnistetuista seksuaalirikosepäillyistä on maahanmuuttotaustaisia

Aamun lehti kertoi, että Helsingissä tunnistetuista raiskauksiin epäillyistä 36,1 prosenttia oli ulkomaan kansalaisia. Suomen kansalaisia oli epäillyistä siten 63,9 prosenttia.

Seksuaalirikosten osalta vastaavat lukemat olivat 45,3 prosenttia ja 54,7 prosenttia. Jutun luettuani jäin miettimään, onko pääosa Helsingin tunnistetuista seksuaalirikoksista epäillyistä edelleen kantasuomalaisia vai ovatko ulkomaalaistaustaiset ottaneet tässä asiassa ohjakset käsiinsä?

Koska asiaa voidaan tarkastella väestöryhmien määrien pohjalta avasin Excelin ja tein muutaman laskutoimituksen. Tarjoan arvoisalle lukijalleni niiden tulokset seuraavassa.

* * *

Vuonna 2015 Helsingissä asui yhteensä  55 455 ulkomaan kansalaista. Vieraskielisiä puolestaan oli yhteensä 85 592, eli heidän joukossaan oli Suomen kansalaisia yhteensä 30 137 henkeä. Koko Helsingin asukasluku oli vuodenvaihteessa 2015 yhteensä 620 715 henkeä, joista etnisesti suomalaisia 535 123 henkeä.

Näistä luvuista laskin, että ulkomaan kansalaisen todennäköisyydet joutua tunnistettuna epäillyksi raiskaus- tai seksuaalirikoksesta ovat Suomen kansalaisiin verrattuna 5,7 ja 5,1 -kertaiset. Kohtuullisen "pientä" yliedustusta selittää se, että ulkomaan kansalaisista tai vieraskielisistä Suomen kansalaisista läheskään kaikki eivät kuulu seksuaalirikollisuuden suhteen korkeaprofiilisiin etnisiin ryhmiin.

Varsinaiseen kysymykseeni lähdin vastaamaan olettaen Suomen kansalaisuuden saaneiden vieraskielisten vastaavan seksuaalirikoskäytöksensä suhteen ulkomaan kansalaisia. Sillä oletuksella laskin että heidän osuutensa tunnistetuista raiskauksista ja seksuaalirikoksista epäillyistä olisi noin 19,6 ja 16,0 prosenttia.

Mikäli edellä tehty oletus ulkomaan kansalaisten ja vieraskielisten samanlaisesta käytöksestä raiskaus- ja seksuaalirikoskäytöksen osalta olisi oikea, tarkoittaisi se sitä, että raiskausepäillyistä selvästi yli puolet olisi ulkomaalaistaustaisia. Tarkalleen ottaen luvut ovat 55,7 ja 61,2 prosenttia.

Kuten nähdään, jää tekemäni oletuksen virheellisyydelle niin suuri turvamarginaali (suhteessa "50% edustukseen"), että voidaan varsin suurella varmuudella todeta Helsingissä tunnistetietojen kanssa tehdyistä raiskaus- ja seksuaalirikosilmoituksista yli puolessa olevan epäiltynä maahanmuuttajataustainen henkilö.

Koska maahanmuuttajien tekemistä raiskauksista ilmoitetaan viranomaisille mitä ilmeisimmin harvemmin kuin suomalaisten tekemistä, tarkoittaa tämä samalla sitä, että enemmistö Helsingissä tehdyistä raiskauksista ja muista seksuaalirikoksista on tänä päivänä maahanmuuttajien tekemiä. Tämä on arvoisan lukijani hyvä muistaa esimerkiksi vaaliuurnalla valitessaan kuntiin, eduskuntaan tai EU-parlamenttiin päättäjiä suuntaamaan Helsingin, Suomen ja koko Euroopan Unionin maahanmuutto- ja kriminaalipolitiikkaa.

2 kommenttia:

  1. Razzisti! Kyllä tässä nyt taas hyökätään aivan aiheetta paremman tason ihmisten kimppuun. Mutta se ei muuta todellisuutta, kyllä me alemman rodun spermanaamat olemme ne ainoat rikolliset!

    VastaaPoista
  2. Ilmankos Sanoma –konserniin kuuluva Metro –lehti otsikoikin: ”Ulkomaalainen joutuu Helsingissä yhä useammin rikoksen uhriksi – rikoksesta epäiltyjä ulkomaalaisia viimevuotista vähemmän”. Uutisessa ei tietenkään eritellä, minkä tyyppisistä rikoksista on kyse. Uutisessa kyllä viitataan taustalla oleviin tilastoihin ”Helsingin poliisin tilastot tammikuusta syyskuuhun löytyvät täältä. Itä-Uudenmaan tilastot löytyvät puolestaan täältä”, mutta todellisuudessa mitään linkkejä ei ole.

    Sanoma –konserni siis jatkaa tutulla linjallaan. Ideologian kannalta epämiellyttävistä tosiasioista vaietaan ja katse kohdistetaan ideologiaa tukeviin asioihin. Tosin jälkimmäisessä tapauksessa joudutaan jälleen kerran käyttämään kovin valikoivaa ja suorastaan harhaanjohtavaa uutisointia.

    VastaaPoista

Kommentointi tähän kirjoitukseen on vapaata ja toivottavaa. Pyydän kuitenkin noudattamaan kaikissa vastineissa hyviä tapoja ja asiallista kieltä. Valitettavasti tämä asia karkasi käsistä kesällä 2022, minkä seurauksena olen 15.8.2022 alkaen poistanut epäasiallista kielenkäyttöä sisältävät kommentit riippumatta niiden asiasisällöstä.

Kiitos ajatuksen lukemisesta

Tervetuloa uudelleen!